|
|
|||
| ETUSIVU OMAT KOIRAT PENTUEET |
16.8.2008
Äänekoskella oltiin lauantaina joskus
kymmenen kieppeillä, seurailtiin tottiksia
jännäten tuttujen ja tuntemattomien taitavien
koirakoiden
suorituksia. Illaksi menimme tuttavapariskunnan mökille
Ahvenlammen leirintäalueelle. Siellä laitoimme teltan pystyyn heidän mökin
eteen. Vettä tulikin sitten kaatamalla koko illan ja yön. Koirat yöpyivät
autossa ja me... teltassa! Teltta on sen verran hyvä, että kuivana
pysyttiin, vaikka Riikka sitä hieman epäili. Illalla piti pari kertaa
käydä tsekkaamassa, että telttaan ei sada. Grillattiin, juotiin ”limua” ja
Riikka kävi jopa uimassa… Hrrr!
Vaikka vettä satoi koko ajan! 17.8.2008
Seuraavana aamuna taas armoton auton pakkaaminen.
Kait meistä tulee vielä mestareita siinä, kun tarpeeksi usein
tehdään. Bordercolliella oli jälleen loistava menestys:
Haun kultaa voitti
Tending
Volition ja Hanna Orava,
jäljellä ylsi hopealle
Tending
Versatile
ja Anne Talasmäki
VALTAVASTI ONNEA MITALISTEILLE!
Jäimme Äänekoskelle vielä yhdeksi
yöksi ja päätimme nostaa hieman majoituksen tasoa.
18.8.2008
Maanantaina haettiin
Taran lääkkeet paikallisesta apteekista
ja lähdettiin jatkamaan matkaa pohjoiseen.
19.9.2008
Tiistaina otettiin kohteeksi
ensin Ukko-Halla Hirvensalmella. Mutta
se oli niin kuollut paikka, ...ja Riikkakin löysi sieltä heti oman kullan…..
Kuusamossa sitten majoituksen
taso nousikin reissun korkeimpaan arvoon. 20.8.2008
Keskiviikoksi olimme
suunnitelleet kiertävämme Pienen karhunkierroksen, 12 km. 21.8.2008 Torstai-aamuna jälleen kerran pakattiin autoa! Se alkoikin käymään jo rutiinilla ja tuntui, että autoon oli tullut lisätilaa jostain kumman syystä. Tai sitten olimme vain oppineet! Vielä viime siivoukset mökissä ja auton keula kohti Kemijärveä. Poroja näkyi melko paljon matkan varrella, kuin myös upeita haku- ja jälkimetsiä, vaikkakin maisemat olivat melko yksitoikkoiset. Olimme hyvissä ajoin leiripaikalla Kultaniemessä ja aloimme saman tien majoittautumaan. Pikkuhiljaa muukin porukka saapui perille ja päästiin aloittamaan varsinainen leiri. Leiriläisiä oli paikalla 15 henkeä ja koiria 23. Torstai-illan ohjelmassa oli jo perinteeksi muodostunut esineruutu. Illalla saunottiin ja rohkeimmat kävivät uimassa, joihin tällä kerralla kuuluin. 22.8.2008 Perjantaiaamu alkoi upeassa auringonpaisteessa ja lähdettiin porukalla metsään. Osa meni jälkiä tekemään ja osa hakutreeneihin. Luulimme jo pääsevämme hommiin ilman sadetta, mutta yhtäkkiä taivas repesi ja vettä tuli varmaan reilun puolen tunnin ajan kaatamalla. Outi ja Turo menivät rohkeasti rankkasateessa vaan treenaamaan. No vettä tuli niin paljon ja sen verran kauan, että oli pidettävä tauko ja mentävä vaaralle Leenan majalle grillaamaan ja niinikään perinteisille nokipannukahveille ja letuille. Kyllä maistui taas hyvältä. Siellä saatiin myös kaikki märät vaatteet ja tuolitkin kuiviksi. Sitten taas jatkamaan treenejä. Tuon rankkasateen jälkeen sade ei enää kiusannut meitä ollenkaan koko leirillä. 23.8.2008 Tästä eteen päin kuvat: Leena Kostamo, Outi Toni, Nina Korhonen ja Anita Korhola Lauantai oli taas perinteinen tokokisapäivä, johon leiriläisistä osallistui 7 koirakkoa. Osa porukasta oli niin jännittynyt ettei kyennyt syömään, ei juomaan mitään aamulla. Itse jännitin varmaan enemmän kun omia kisojani, olihan 3 kasvattiani alokasluokassa, Fria ja Riikka sekä Loru ja Päivi ihan ekaa kertaa ja oikeestaan myös Turo ja Outi. Oli Outin ensimmäinen tokokisa Turon kanssa. Isäntä kun on sairaslomalla, eikä pystynyt lähtemään ollenkaan leirille. Mutta kaikki suoriutuivat upeasti urakastaan. Riikkakaan ei ehtinyt paljon tressaamaan, kun piti hätäisesti hoputella kehään. Ehkä se oli vaan hyväksi. Loru ja Fria saivat yhden nollan seisomaan jäämisessä, mutta silti kummallekin ykköstulos Lorun sijoittuessa 2. pistein 167 ja Fria 3. pistein 162.5. Turon ja Outin tiputti luoksetulon kallis liike, joka meni nollille. Pisteitä kasaan 147,5 ja 5.s sija. Osa-aluepisteet kunkin koiran omilla sivuilla. Olin tosi tyytyväinen ja kaikille kilpailijoille jäi hyvä maku suuhun kisasta. Siitä on hyvä jatkaa! Vielä kerran Riikalle ja Päiville koirineen suuret onnittelut 1.s tuloksista. Tokokisojen jälkeen lähdettiin vielä innokkaasti viestitreeneihin. Olivathan koirat olleet suhtkoht paikallaan lähes koko päivän. Koirat kyllä innostuvat siitä touhusta, kun näkevät toisten juoksevan. Omista häirikkökoiristani ei kyllä oikeita viestikoiria tulisi, kun huutavat kurkku suorana lähtöpaikalla. Ensimmäistä kertaa viestillä olleet koiratkin lähtivät hyvin matkaan, kun konkari Vinski laitettiin ensin mallia antamaan muille. Osa osallistujista oli niin innokkaita, ettei saanut kuin kantamalla pois radalta. Alla kuvatunnelmia viestiltä! Illalla taas kerran grillattiin ja samalla puitiin päivän tokokisoja. Juhlittiin tokon ykköstuloksia ja myös muutamia synttäreitä sekä yhtä KVA:ta. Arja ja Otto (Pikkupaimenen Maximum Speed) saavuttivat KVA-arvoon oikeuttavat tulokset jäljeltä juuri sopivasti ennen leiriä ja sen kunniaksi maistelimme kuohuviiniä ja uunijuustoa. Mahtavat onnittelut vielä Arjalle ja Otolle!
24.8.2008 Sunnuntaina olikin sitten vuorossa leirin kohokohta eli Olympialaiset. Ratamestarit olivat laatineet taas kinkkisen radan, joka vaati notkeutta ja nopeutta myös ohjaajalta. Kisa oli tänä vuonna äärimmäisen tiukka ja huomasi heti, että harjoitteluun oli myös panostettu ;-) Kisan voitti kuitenkin ylivoimaisesti Riitti ja Tiia, hyvä kakkonen oli Santeri ja Sinko ja kolmas saman perheen Minna ja Hana. Jumbopalkinnon sen sijaan sai Redi ja Nina. Redistä oli paljon mukavampaa haistella tyttöjen pisuja, kun totella emäntää. Itse urakoin radalla 4 kertaa, ensin omat koirat ja sitten vielä Turo. Sijoituksemme oli siellä jossain puolenvälin paikkeilla kaikilla koirilla, jopa mummeli Taralla. Alla kuvia Olympialaisista: Kisojen jälkeen sitten siivosimme mökit, joimme läksiäiskahvit ja söimme Leenan loihtimaa perinteistä täytekakkua ja sitten kuonot kohti etelää. Ajoimme lähes yhteen rytkyyn n. 10 h Joutsaan Päivin mökille yöksi ja seuraavana päivänä kotiin. Kiva on olla matkalla, mutta oma sänky on paras paikka nukkua. Kiitokset Riikalle ja Frialle mukavasta matkaseurasta ja apukuskina olosta. Ensi vuonna uudestaan ja toivottavasti leiri on pidempi!
Tässä koko leiriporukka yhteiskuvassa |
||